Päheät yritykset: Kaffa Roastery
26.6.2017
Seesteinen hetki erinomaisen kahvin kera on arkisten rituaalien aatelia. Toimistollamme on käytetty Kaffa Roasteryn papuja jo hyvän aikaa ja oli mieluisaa lähteä selvittelemään, mitä kaikkea löytyy makujen takaa. Tapaan Svante Hampfin Kaffa Roasteryn viihtyisässä kahvilassa.
"Kaffa Roastery syntyi huonosta kahvista." Svante aloittaa. "Opiskeluaikana ei aina ollut vaihtoehtoja ja aloimme miettimään, voisimmeko tarjota jotain parempaa. Tuolloin Suomesta ei löytynyt riittävän hyvää kahvia ja päätimme paahtaa pavut itse. Yritys pistettiin pystyyn liikoja miettimättä."
Jo alusta asti korkealaatuiset raaka-aineet ja niiden eettinen alkuperä ovat olleet kaiken lähtökohta. Kaffa Roasteryn koko valikoimasta löytyy yksityiskohtaiset tiedot alkuperästä ja tuotannosta. Sama intohimo välittyy Svantesta myös kun hän kertoo Kaffan haasteista. "Olemme kasvaneet enemmän raivolla kuin suunnitelmallisuudella. Harva uskoi meihin ja markkinaan — itsekin haimme suuntaa vielä jokin aika sitten. Työ on kuitenkin tuottanut tulosta."
Kasvu on myös mahdollistanut Kaffa Roasteryn poikkeuksellisen tavan raaka-aineiden valintaan. Viljelmillä käydään henkilökohtaisesti maistamassa, tutkimassa työoloja ja myös parantamassa niitä. "Toisinaan autamme viljelijöitä parantamaan tuotantoaan — tällä hetkellä olemme esimerkiksi rahoittamassa ja rakentamassa ensimmäisiä kuivausbedejä El Molinon tilalle Kolumbiassa. Maksamme avokätisesti ja edistämme mieluiten tuotantoa köyhissä maissa, joissa investointimme on merkittävämpi." Kaffa Roastery ostaa papuja melkein 20 maasta, suurimpina Etiopia, Kolumbia, Guatemala, Indonesia ja Brasilia.
Kuten niin usein menestyvien yritysten kohdalla, paljastuu, että Kaffa Roasteryn markkinointi perustuu pitkälti tyytyväisten asiakkaiden suosituksiin. Mielenkiintoisesti 90% myynnistä on itse asiassa B2B-asiakkaille, jotka ostavat papujen lisäksi myös laitteistoa ja kursseja. Itseäni kiinnostaa myös trendit, joita tuntuu pyörivän aiheen ympärillä ja yllätyn kun Svante kertoo aiheesta. "Vaalea suodatinkahvi, ns. nordic roast, on maailmalla trendikästä. Suodatinkahvi on huomattavasti helpompaa tehdä kuin vaikkapa espresso ja on oikein tehtynä herkullista."
Keskustelu kääntyy suuriin ajatuksiin kun kysyn, miten Kaffa Roastery haluaisi vielä kehittyä. "Haluaisimme vähentää välikäsien merkitystä ja tuoda kahvin viljelijät mahdollisimman lähelle kuluttajaa. Kahvi on yksi suurimmista kehitysmaista tuotavista raaka-aineista, ja haluamme nähdä rahavirran kääntyvän kohti alkuperää." Ajatus on kutkuttava. Kahvia myydään enemmän ja enemmän kuluttajille papuina. Mikä vaikutus olisikaan sillä, että kahvin myynnin liikemalli olisi kautta linjan sama kuin Kaffa Roasterylla?